Menu
+372 33 42 900
Gift card Varauspalvelut Varaa majoitus

Varauspalvelut

Toila SPA Hotell perepuhkus

Vapaa-aika

Toila on ihanteellinen paikka lomailla yksin, ystävien, rakkaan tai perheen kanssa. Tule ja nauti kauneista näkymistä, luonnosta tai kiinnostavista paikoista.

Toila Oru Puisto

Toilan varsinaisena koristeena pidetään Orun puistoa. Puisto perustettiin 1800-luvun lopulla ja sitä on aikojen mittaan täydennetty monilla puulajeilla. Laakson oikealle puolelle, josta näkyy Suomenlahti, rakennutti huvilansa 1800-1900 luvun vaihteessa pietarilainen suurkauppias Grigori Jelissejev. Tämä kauppias omisti huviloita myös Välimeren ääressä, Valkovenäjällä ja Krimissä. Mutta Toilaa hän piti kauneimpana kaikista paikoista.

Vuonna 1934 virolaiset liikemiehet ostivat Orun linnan ja puiston ja lahjoittivat ne Viron valtiolle Tasavallan valtionpäämiehen Konstantin Pätsin kesäasunnoksi. Orun linna tuhoutui II maailmansodan aikana. Vakavista sotatuhoista riippumatta Toila-Oru puisto on säilyttänyt lumousvoimansa nykypäivien saakka. Puiston maisema on korkeussuhteiltaan vaihteleva, siinä on entistetty ruusutarha, alppipuutarha sekä laululava, missä joka kesä järjestetään laulujuhlia ja ulkoilmaesityksiä.

LUE LISÄÄ

 

Kävely rannassa

Toilan ranta sijaitsee Püha-joen suulla Suomenlahden rannikolla. Rantaan pääsee Oru-puiston läpäisevää tietä pitkin. Omaperäisyyttä rannalle antavat tasaisista rantakivistä laotut vallit kapeiden hiekkasärkkien välissä.

Aktiiviloman viettäjät voivat pelata rantalentopalloa ja lapset hyppiä trampoliinilla. Kesäkauden aikaan rannalla toimii satamakrouvi, josta voi ostaa virvoitusjuomia, jäätelöä ja pientä välipalaa; satamasalonki, jossa on kahvila ja myydään käsityöesineitä .

Vierailijoita odottaa myös Toilan satama.

Hyvä tietää: Rannassa on maksullinen pysäköinti.

 

 

Kuremäen luostari

 

Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitetty nunnaluostari (Kuremäen luostari).

Kuremäen keskustassa sijaitseva Kuremäen luostari on perustettu vuonna 1891, ja se on ainoa Virossa toimiva ortodoksinen nunnaluostari. Ennen luostaria Kuremäellä sijaitsi virolaisten pyhä lehto ja mäen juurella uhrilähde. Lähde tunnetaan nykyään pyhänä lähteenä parantavan vetensä johdosta. Virkistävässä vedessä voi halutessaan myös kastautua. Luostarin portit ovat avoinna, ja voit kävellessäsi nähdä nunnien elämää. Jos luostarielämä kiinnostaa enemmänkin, on mahdollista tilata nunnilta tutustumiskäynti, jonka aikana tutustut luostarikokonaisuuteen ja siihen kuuluviin erilaisiin kirkkoihin, joihin muutoin ei pääsisi sisään.

Retket kylpylästä keskiviikkoisin, ilmoittautuminen respaan. Oppaaksi paikallinen nunni (viron- venäjänkielinen kierros)

Itä-Viro on Seikkailumaa

Seikkailumaassa Sinua odottavat Viron jännittävimmät seikkailut. Voit kokea niitä maan alla (Kaivosmuseo), vuoren huipulla (Kiviõlin Seikkailukeskus), vetten päällä (Aidun Vesimaa), puiden latvoissa (Alutagusen Seikkailupuisto) ja rajan pinnassa (Narva). Seikkailumaasta löytyvät myös Viron pisimmät rannat (Narva-Jõesuu, Peipsijärvi) ja korkein rantatörmä (Ontika) sekä paljon, paljon muuta. Koko Itä-Virumaa on Seikkailumaa.

Maakunnan edistykselliset yrittäjät muodostavat yhteisen matkailuverkoston. He kehittävät tiiviissä yhteistyössä uusia seikkailuja ja kauniin seudun jännittävää vetovoimaa.

Tietoa Seikkailumaasta jakavat oma uutiskirje ja Seikkailumaan TV sekä Facebookissa ryhmä Itä-Viron ystävät.

LUE LISÄÄ

Vuokraus

  • Minigolf
  • Biljardi 0,10 € / min
  • Polkupyörän vuokraus:
    • 5 € tunnissa (1 pyörä)
    • 10 € / päivä (1 polkupyörä)
    • 3 € / tunti (alkaen 3 polkupyörää)
  • Ilmaiseksi
    • Tennismailat/pallot
    • Jalkapallo
    • Kävelykepit

Uutiskirje

Liity Ida-Viru uutiskirjeen tilaajaksi